Posse

Talliin on tullut uusi asukas.

Poseidon Tilly, "Posse", säkä: 178 cm (pieni mies),  6-vuotias amerikkalais-ranskalainen lämminverinen ruuna. Herrasta ei tullutkaan ravuria vej:n vamman takia vaan minulle toivon mukaan oiva maasto-puskaratsu/tätikuljetin sekä tulevaisuuden kouluratsu. Edellisessä paikassa herran selässä on käyty reilu 20 kertaa eli ei se ihan ratsastamaton onneksi ole. Itse kävin herraa Seinäjoella katsomasssa ja koeratsastamassa. Tykästyin heti ukon ulkonäköön ja luonteseen, jotka molemmat ovat 10+

Luonnetta löytyy sähäkkyyden ja herkkyyden muodossa, mutta onneksi tämä herra kunnioittaa ihmistä sekä haluaa miellyttää. Rajoja pitää tietysti kokeilla, mutta muutaman ärräpään jälkeen ukko palautuu ruotuun ja ollaan sen näköisiä, että en mä tosissani. Yllättävän nopeasti Posse on myös oppinut meidän tallin tavoille kuten että ruokakupille ei rynnitä ihmisen ohi eikä läpi, pää tulee alas kun laitetaan/otetaan riimua, ruohoa ei syödä talutettaessa (ei edes silloin kuin laitumen porttia/rintiä ollaan aukaisemassa/sulkemassa) etc.

Vielä en ole pikkumiehen selässä täällä kotona käynnyt. Olen antanut isojen tallien ukkelille aikaa kotoutua maaseudun rauhaan ja hiljaisuuteen, täällä kun ei korviin pumpulia laiteta. Tietysti turvallisuuden takia hommataan korvahuput tarvittaessa jos maastoilu alkaa menemään vaaralliseksi, en minäkään hullu ole. Juoksuttanut olen ja kävelytellyt. Ensimmäiset ratsastukset tulen suorittamaan talutuksessa, mies taluttaa =) Onneksi naapurissa on kenttä jota tulen käyttämään kun alan herraa taivuttelemaan ja jumppaamaan... Pikkaisenhan Posse on pitkän sairasloman/tekemättömyyden jäljiltä ruikku ja lihakseton. Luojalle kiitos hyvistä maastoista täällä suunnalla!

Kohta 4 kk ilman Kapua

15.9.2017 on se päivämäärä joka on jäänyt ikuisesti mieleeni. Se on päivä jolloin päästin minulle rakkaimman hevosen taivaslaitumelle. Kapu-papparaisen <3

Alkuun pelkäsin että onko elämää Kapun jälkeen, ja eihän sitä ollut jos totta puhutaan. Joka ilta kävin ison laitumen nurkassa Kapun haudalla itkemässä ja kynttilän sytyttämässä. Talliin en pystynyt menemään. Ja hevoselämää ei ollut, mutta kyllä sitä nykyään jo tallillekin uskaltaa mennä. Tai itse asiassa se on pakko mennä. Muuten jäisi kissa ja kani ruokkimatta... Ja olen minä jo hevostenkin selässä käynyt. Paluu Aroksen selkään siis suoritettu. Mutta se, että ottaisin omalle pihalle hevosen. Se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta tällä hetkellä. Kaikilta laitumilta on aitaukset purettu pois, paitsi katoslaitumelta. Tai no, on siitäkin langat otettu pois, Tolpat on jätetty paikoilleen. Ihan varoiksi jos sattuu että joku hevoskaveri tarvitsee hätätilassa tallipaikkaa.

Kaneli-kani on muuttanut Kapun karsinaan asumaan, Kapun kaikki varusteet minulla on vielä satulahuoneessa tallessa loimista lähtien, kaikki lisärehut yms olen myynnyt tosin eteenpäin. Päivä kerrallaan ollaan menty eteenpäin ja kohta onkin mennyt jo 4 kuukautta siitä kun päästin Kapun kirmailemaan kivuttomana loputtomille kiitolaukka-pelloille. Uskon että herra onkin vetänyt siellä nonstoppinan häntä töttöröllä. Oli se sellainen vauhtiveikko, ja sellaiseen asentoon Kapu hautaan myöskin jäi. Kiitolaukkaamaan <3

Herra hevonen 26 wee

Viime viikonloppuna herra papparainen täytti 26 vuotta, onnea minun kiitokavio ukkelille. Omistajuutta tuli samalla täyteen 6 vuotta joten paljon on ehditty äijän kanssa kokemaan ja näkemään. Kun viime kesän kavio-ongelmista selviittin, olemme ottaneet rauhallisesti ratsastuksen suhteen. Tehty pitkiä maastolenkkejä, paljon emme ole kentällä pyörineet. Turha suorittamine on jäänyt meidän ratsastuksista pois. Yhä enemmän ja enemmän pappa saa mennä rennossa, pitkässä muodossa ja minulla on ohjat kädessä vain näennäisesti. Suotakoon se jo tälle minun eläkeläiselleni.

26-vuotias kiitokavio <3

Papparaisen synttäriherkut

Hör-hör

Alkaa syksy hiipimään tähän maahan ja se tietää sänkipeltoja. Valitettavasti meillä sairastetaan, papparaisella on mekaaninen kaviokuume ja ohuet kavionpohjat. Herra ollut saikulla kohta kuukauden ja ensi viikolla tulee ell ottamaan kontrollikuvat. Toivottavasti herralle saadaan lydä kengät pohjallisten kera jalkoihin ja aloittaa kävelytreenit. Perustan tämän siihen, että herra ei ole enää kipeä ja jaksaa tehdä jäynää laitumella. Eli peruspappaa jo =)

Koko kesä ollaan ratsasteltu joten ihan puskista tuli etusten ongelma. Tosin huomasin pari viikkoa ennen totaali jalattomuutta että arkoo kavionpohjia. Näin jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt tilata kenkääjä paikalle ja laittaa ne hiton pohjalliset joita jo silloin arvoin mielessä. Mutta jalattomuutta tahditti myös järkyttävä jäykkyys... Onneksi jäykkyys paljastui lieväksi nestehukaksi ja suolaepätasapainoksi. Apuun tuli elektrolyytit ja lisäjuotto. Vastaisuudessa herralle annetaan aina hikitreenin jälkeen elektrolyyttiä ja kesällä kuumina aikoina lisäjuottoa sekä tarvittaessa extra-suola.

Paimennusta by Jalmari. Kuva: Haapatassun Kennel

Teimme kesällä paljon maastoreissuja ja laukkailtiin pitkin hiekkateitä. Vähemmän käytiin pyörimässä kentällä. Toki välillä käytiin tarkistamassa että herra taipuu ja on suora. Myös pappa pääsi estehommiin yhden tutun ratsastajan toimesta. Hauskaa oli hevosella niin kuin ratsastajallakin. Ihana nähdä kun hevonen saa tehdä sitä mistä nauttii...

Harmi kun kesä oli niin lyhyt ja sateinen, mutta ehkä ensi kesä olisi jo kesä. Nyt vain toivotaan runsaslumista ja pikkupakkasta koko talveksi. Loskaa ja märkää, sitä emme kaipaa sitten ollenkaan. Mutta sitä ennen nautimme syksystä, toivon mukaan sänkipelto-kaasuttelun muodossa... 

Loppuun vähän meidän kuvia tältä vuodelta:

Kenttätyötä välillä

Tulitko hakemaan hommiin

Ensimmäinen laukka selkäleikkauksen jälkeen

Naapurin kaverit

Irtojuoksutusta

Selässä

Vihdoin se päivä koitti. Lääkäri antoi luvan kiivetä herran selkään. Oli sitä odotettukin yli 4 kk. Varmuuden vuoksi otettiin isäntä narun päähän jarruksi jos meno äityy lujemmaksi kuin käynti. Myös laitoin kuolaimettomat Kapulle, se on jotenkin herkempi niillä kuin kuolaimella.

Ette usko kuinka uskomaton fiilis oli istua oman hevosen selässä pitkän tauon jälkeen ILMAN kipuja. Olen nyt käynnyt kolme kertaa herran kanssa kävelylenkilllä ja ainakaan vielä selkä ei ole ottanut liikkumisesta mitenkään nokkiinsa. Tottakai selkä väsyy noin 15 minuutin ratsastamisesta mutta se on pientä siihen nähden kun selkään nousu, ratsastaminen ja ratsailta poistuminen ei tuo tulleessaa kipuja. Ehkä minä tästä vielä kuntoudun ratsastustunti-kelpoiseksi. Ja mikä parasta, selkäni ei moiti satulaa tai herran liikettä millään lailla. Pelkäsin että uusi selkäni ei istu vanhaan satulaan.

Kyllä me varmaan reilu kuukausi vain köpötellään ennen kuin kokeillaan laukkaa joka on ehdottomasti seuraava askellaji sen rullaavuuden takia. Raviin asti tuskin ennen kevättä intoudumme. Vaikka herra on pieni niin ravi on isohkoa varsinkin jos takakintut on töissä.

Uutta vuotta

Niin se vuosi otti ja vaihtui. Mitäs vuodesta 2015 onkaan jäänyt mieleen? No, se että herran liikuttaminen on ollut minun kohdaltani minimaalista kuin myös tietty selkäni leikkaus. Pari viikkoa pitäisi vielä kässehtiä ennen kuin on kontrollin aika. Toivon totisesti että luutunut olisi ja saisin luvata kiivetä selkään. Sen verta kova on ratsastuskuume täällä päällänsä. No, onneksi voin hoitaa ja talutella Kapua.

Jouluaattona käytiin myös kävelemässä. Minulla on joulutraditiona käynä Kapun kanssa aina jouluaatto-aamuna maastossa lenkillä. Nyt oli ensimmäinen kerta, että joutui tyytyä itsekin omin jaloin tallusteluun. Mutta sainpahan kerrankin kameran matkaan ja otettua herrasta joulukuvia. 

Narukävely-lenkkejä ja laidun-vouhkaa

Nyt kun minulla on Kapun liikuttaminen minimissä ja liikuttajiakaan ei käy 1 tai 2 viikossa niin herra kerää vähän tuota turhaa energiaa sekä kujeita. Laitumelta on karattu kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla niin, että langat on pysynyt ehjinä. Mystistä!

Olemmekin siksi päästäneet Kapun isolle laitumelle ja vähän hyppyyttäneet sitä. Voi sitä riemun määrää. Myös melkein joka päivä käydään lyhyellä narulenkillä. Sen verran mitä minun leikattu selkäni kestää. Mukana menossa on myös mieheni turvamiehenä. Mielenkiintoista on se, että aina kun mieheni on mukana lenkillä niin herra käyttäytyy kuin enkeli. Hyvä varmuustekijä näin leikkuun jälkeen.